Olipa piristävä aamu toissa viikolla kun valokate (3x5m) poistui meidän talon muodista ennen töihin lähtöä. Viime kesänä tiiliseinään ropattu kate lähti hyppäsi tolppineen 3 m seinästä talon peltikatolta tulevan lumen paineesta. Roput oli lähteneet suoraan eteenpäin parrun kanssa jättäen vain reiät tiileen, joten alaspäin ne olisi kestänyt mitä vaan. Vaurioita ei tullut kuin kahden valokatteen osalta (puutarha setti alla) ja henkinen säikäytys herättää öisin vieläkin. Onnea onnettomuudessa siis.
Kävin muutamana edellisenä lauhempana viikonvaihteena työntelemässä lumia katteen päältä, mutta siitä ei irronnut kuin pinnasta pieni kerros ja muuten katteessa oli 15 cm umpijäätä. Pätkin lunta peltikatolta hieman palasiin kun ei ollut lumiestettä valokatteen kohdalla. Arvelin, että katon lumen massa saa valokatteen jäänkin liikkumaan, mutta ilmeisesti kateruuvit ja niihin kiinnittynyt jäämassa eivät irronneet ennen 4x150 mm tiiliroppuja kun peltikaton lumet tuli alas?
Katselin talven mittaan valokatteen elämää ja huomasin ettei lumi poistunut tammikuun lauhojen jälkeen juuri lainkaan katteen päältä. Kate on vielä pesuhuoneesta tulvan oven päällä, joten saunoessa siitä tulee varmasti lämpöä/höyryä katteen alle. Katteen kaltevuus oli melko pieni n. 10 °, mutta näkemäni ja kyselyjen perusteella lumet tulee helposti valokaatteen päältä alas. Tässä taitaa olla jäätymisen ja purevien nastojen lailla toimivien 100 kateruuvin aiheuttama ongelma, johon lievä kaltevuus ja sijainti pesuhuoneen kohdalla vielä tuovat oman lisänsä.
Uudelleen pystytys tapahtuu huhtikuun lopulla ja arvelin tehdä lisää kaltevuutta 5-10 ° sekä laittaa heti lumiesteet katteen kohdalle. Roppujen kiinnityksessä ei minusta tapauksessa ollut vikaa vaan ne olisi tulleet ulos tiiliverhon kanssa mikäli ankkurointi kiinnittyi seinän runkoon tms. Voimissa puhutaan tonneista kun 5 m alalta tulee märkää lunta 30-40 cm paksu patja? Mitähän muuta voisi kehittää, vastuksia ei viitsisi katteelle laittaa..
Valokate likaantuu parissa vuodessa ja siihen kasvaa levä-, sammal- ym.kasvustoa niin, että lumi ei siinä luista. Ainoa mahdollisuus on lumiesteet katolle.
… Eikö valokate pitäisi mitoittaa lumikuormalle…?
Lueppa uudestaan… Valokate ja sen runko kestivät lumikuorman, mutta ei peltikatolta tulleen lumen aiheuttamaa vaakavoimaa. Tuon mitoittaminen menee jo vaikeammaksi koska valokatteen kitkan määrittäminen menee jo vaikeammaksi, etenkin kun mukaan tulee PM:n mainitsemat muuttujat.
Mutta, asiaan. Pystykö valokatteen rungon kiinnittämään kattotuoleihin, niin että vaakavoimat välittyisivät kattotuoleihin.
Jokainen autonomistaja tietää, kuinka napakasti vesi osaa jäätyä lasiin kiinni sopivissa olosuhteissa. Luultavasti sama tapahtuu nuoviinkin. Lämmetessään pelti oletettavasti siirtää lämmön nopeammin lävitseen ja alkaa sulattamaan jäätä irti pellistä ja siksi lumi lähtee pellin päältä liikkeelle vielä kun jää on muovissa tukevasti kiinni.
Hei haloo. Kattotuoli on suunniteltu ensisijaisesti kantamaan, vain ja ainoastaan, pystykuormia ja kaltevuudesta johtuvia vaakavoimia. Venyttelemällä pituussuunnassa ylimääräisillä vaakavoimilla rikot rakenteen ja vielä ympäristönkin. Siis: lumieste on ainoa oikea ratkaisu.
Oon miettinyt sitä kattotuoleihin sitomista, mutta en tiedä onko siitä muuten hirveästi hyötyä kuin tyylikkyydessä katteen lähtiessä pellin myötäisesti. Siinä tulee vaan hommaa: purkaa räystäslaudotus/rännit ja kiinnittää vasat tuoleihin ym. Nyt roppaaminen seinään mittatavarasta käy hetkessä ja ehkä kiinnitys seinän runkopuihin rauhoittaa mieltä? Vai tuleeko sitten jo seinää alas?
Olen samoilla linjoilla P.A.L.in kanssa, että ongelma on vaakavoima, joka aiheutuu valokatteen kiinnittyneen jään kitkavoimasta+lumen massasta. Luulisin jäljen vain olevan rumempaa, jos ankkurointi olisi tiilien takana tms.
Eli parannuksia: 1.lumieste, 2.kiinnitys taloon, 3. kaltevuus. Mitä mieltä olette lisäkaltevuuden tärkeydestä? Siinä menee kulkukorkeus edestä pilalle (nyt 2000mm etupalkki) ja hommaksi tulee napsia etutolpat sekä säätä vasan kulmat sopivaksi.
Lumieste on nyt numero YKSI eli ehdoton yläpuolisella peltikatolla. Sieltä liukuvalla lumimassaalla on melkoinen iskuvoima, jos sen aikoo torjua valokatteessa varman päälle niin ollaan melkoisen mittavissa rakenteissa enkä usko että peltikatteen lumi saa valokatteelta lunta liikeelle kuin ehkä saman kaltevuisena jos silloinkaan. Jäätä kun muodostuu väistämättä (alhaalta päin lämpöä yms. ovien avaamisista yms.) lumikerroksen ja kattteen väliin ja se jää mm. kateruuveista kiinni niin täytyy todella merkittävästi lisätä kaltevuutta katteeseen ennen kuin lumet tulee alas. Jos nyt sitten lunta valokatteelle kertyy turhan paljon sen voi suht vaivatta poistaa niin kuin po. tapauksessa on tehtykin.