Vanhan talon sokkelin korjaus

Talo on ennen 1927 rakennettu puutalo.

- kaksi kerrosta
- tuulettuva rossipohja
- kiviperusta
- ei salaojia tai sadeveden ohjausta
- laskua tontilla on reilusti niin kuin kuvasta näkyy

Katso kuva tästä linkistä

Eli miten kannattaisi tuo korjata, jotta saisin tasaisen pinnan esim. rouhepinnoitteelle tms. Samalla haluaisin lisätä eristystä sokkeliin.

Tämä projekti lähti liikkeelle vahingossa, kun levyt alkoivat irtoilla sokkelista ja paljastui, että koolaukset olivat vettyneet. Tuosta nurkalta betonikin on murtunut ja levy pullistui ulospäin.

Voisiko esim. harkoista tehdä tasaisen pinnan tuohon kivien eteen.

Avusta kiitollinen!

Näyttää siltä, että alapohjan tuuletus on tukittu. Perusvirhe.

Toki sokkelia / kiveystä voi siistiä, mutta tuuletusta pitää lisätä. Talon takaosa “sukeltaa” maahan, alapohja voi olla huonossa kunnossa.

Tutkippas hieman tilannetta.

Kyllä tuossa nyt näyttäisi, että homma pitäa aloittaa kaivinkoneella siellä ylärinteen puolella. Voisi sitä tietenkin lapion ja rautakangen kanssakin urheilla. Sokkeli esiin ja tarkastelu sieltä ensin. Ja tietenkin ne tuuletusluukut auki jokapuolelta. Onko tuo yläpuolen maanpinta ollut alunperin tuolla tasolla?

Korjaus: Noin vanhasta talosta puhuttaessa "alunperin" ei ole asiallinen kysymys. Tarkoitin että näyttäisikö siltä että maasto "luonnostaan" on tuolla korkeudella, vai onko sitä hiljattain "korjailtu"? Sokkelilevytys on joka tapauksessa uudehko "parannus" taloon.
Sokkelin fixaaamiseen voitaisiin palata vaikka myöhemmin.

Tuuletusluukut ovat olleet auki. Sokkelin yläreunan tasalla kulkee ja on aina kulkenut ajotie ja nykyisin myös pyörätie. Arvelin selviäväni ilman salaojien tekemistä, mutta kaivaa kuitenkin kaikki sokkelit esille. Levyt pois ja jotakin muuta tilalle.? Lapiolla mennään toistaiseksi rinnettä ylöspäin.

Mitä varten sokkelia pitäisi lisäeristää?

Auttaisiko lisäeristys pitämään lattialämmöt korkeamalla talvisin.?

Olen nyt viimeksi mietiskellyt eristelevyn laittamista sokkelin ulkopintaan. Siitä tuntuu olevan monenlaista mielipidettä.

Lattian lisäeristämistä voit miettiä mutta ei sokkelin jos kerran kyseessä oli tuulettuva alapohja. Kun hiukan mietit niin kertoohan sen maalaisjärkikin että kun siinä sokkelissa on tuuletusluukkuja niin sen lisäeristäminen on “waste of money”, vai mitä.

Tuulettuvan alapohjan lämpötilaa ei pidä korottaa. Jos lattia on kylmä, pitää alapohja korjata.

Ok! kiitos. Oikeassa olette.