Asun haja-asutusalueella, jonne kunta on tehnyt päätöksen, että vuonna x tänne tulee kunnan viemäröinti. Jokainen uudisrakentaja on saanut tähän asti poikkeusluvan pelkällä 3- kertaisella sakokaivolla.
Palkkamaani vastaava mestari, joka samalla asuinalueella sai omaan rakennukseensa poikkeusluvan rakentaa pelkällä 3- kertaisella sakokaivolla pari kuukautta sitten,
keksi idean, jonka mukaan hänen piirtämässään tonttikartassa sakokaivoni
tulee 5-6 m päähän tontin rajasta ja sakokaivon perään tulee 2kpl 6- metristä imeytysputkea, jotka kulkevat rinnakkain 1 metrin etäisyydellä toisistaan ja 6m kuluttua yhdistyvät taas Y- haaralla suoraan ojaan...
Löytääkö kukaan tästä logiikkaa?
Tämähän ei täytä nyt eikä myöhemmin minkäänlaisia normeja? Ei rajanaapurien etäisyyksiä,
ei riittävän suurta imeytyskenttää, ei yhtään mitään- vain kompromissi jostain, mutta mistä?
Privaattiviestitkin tervetulleita: 0405468468a@netti.fi
"Löytääkö kukaan tästä logiikkaa?"
Kyllä se on sitä nykyaikaa eli hän on "vastaava mestari" ja sillä tavanomaisella menettelyllä eli sinulta "rahatpoisjamenoksi". Onneksi sentään sinä ajatteletkin.
Esitetty ratkaisu toimii ihan hyvin jos se vaan kelpaa kunnalle. Näitä on tehty varmaan vaikka kuinka paljon. Kun viemäri aikanaan tulee, liitytte siihen.
135626 hyvä! Täältä käsin näkemättä mitään on vaikea sanoa toimiiko vai ei. Kyllä se varmastikin ainakin "toimii". Koska tunnut ajattelevan, niin ne sakokaivot ja ojat ovat missä ovat, mutta varaudu kuitenkin siihen, kun tulee sitten se kunnan systeemi, niin pane/vedä ylimääräiset/varausputket siihen päättymään. mihin oletettavasti kunta tuo liittymänsä eli voisi
ajatella,että sakokaivolta viemäriputki ja sisältä ylimääräinen käyttövesiputki odottamaan "aikaa parempaa", muista pakkasvaraus
näillekin, jolloin ei enää tarvitse myllätä tonttia kuin ottaa uudet putket käyttöön.
Nyt tietenkin varauksen tekeminen maksaa, mutta ei hunajaa, kuten sitten myöhemmin.
Niin ja mikäli se viemäri tulee joskus siihen suuntaan, mihin ne kaivot ja purkuputket tulevat, varaudu siihen,
että viemäriin liityttäessä sakokaivot jäävät pois käytöstä. Yksi tapa on laittaa putkenpätkät läpivientiä varten
oikeille kohdille valmiiksi. Pääsee sitten vähemmällä.
niin…no tässä keskustelussa en puutu kuin tuohon jonkun vähättelyyn vastaavasta mestarista.eiköhän ne suurimmat rak.virheet kuitenkin löydy niistä kohteista joissa “säästetty” kaikkein eniten…
Rakennustarkastajan valtuudetkaan ei ylety laista täydelliseen poikkeamiseen, jotain kohtuullistamis säännöksiä on olemassa. Lakihan astuu voimaan 1.1.2014 alkaen. Imeytyskentän haasteena on typenpoisto. Vaatii ioninvaihtohiekkakentän, mikä pitäisi vaihtaa kun lakkaa toimimasta.
Laki eli asetus 542/2003 astui voimaan 1.1. 2004, joten ainoastaan 10 vuotta valehtelit. Imeytyskentän haasteena on sopiva maaperä, ja sopimattomaan sitä ei suunnittelija saa teettää. Jos maaperä on sopiva, ei typpi ole mikään ongelma. Kuten ei maasuodattamossakaan.
Ioninvaihtohiekkakenttä on jotain, mistä tämän alan koulutuksissa ei olekaan vielä tullut juttua, täytyykin ottaa puheeksi ensikuun seminaarissa…
Oli kyseessä imeytyskenttä, maasuodattamo ei kummallakaan tekniikalla ilman ioninvaihtohiekkaa saada tyyppeä pois. Fosforin poistoon käytetään myös vaihdettavaa biotiitti suodatinta. Ohessa ravinnesammon linkki. http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=185820&lan=FI
Kerrohan nyt sitten, mitä se ioninvaihtohiekka on, kun minä en siitä mitään tiedä. Tuota biotiittimassaa on itselläkin purkissa kaapissa, kun kuskaan näytettä muun materiaalin mukana koulutuksissa. Ja suodatushiekan valinta on yksi tärkeimmistä opetusaiheista.
Nuo ympäristösivut ovat jo kirjanmerkeissäni, kun työssäni niitä käytän, mutta kiitos vaan.
Typen poistumisen kannalta olisi denitrifi kaatioprosessi toivottava. Se vaatii kuitenkin hapettoman tilan, esimerkiksi vedellä kyllästyneen kerroksen. Lisäksi prosessiin osallistuvat tietyt hapettomaan tilaan sopeutuneet anaerobiset bakteerit. Koska tavanomaisessa maasuodattamossa on ilmaa läsnä, on denitrifikaation kautta tapahtuva poistuma vähäistä ja typpi pääasiassa hapettuneena nitraattityppenä. Kationi ioninvaihtaja esim. zeoliitti pystyy sitomaan ammoniumtypen, jolloin nitrifikaatiota ei edes tarvita.