Vesiputket jäässä

annampa parit jo käytössä kuluneet vinkit näille uus avuttomille, talonpoikais järjen kadottaneille, velkavankeuteen joutuneille,kuinka jäätynyt ohut käyttövesiputki saadaan taas juoksuttamaan vettä. edellytys on, että putki on muovia ja suojaputken sisässä. toiseen päähän laitat lämminilmapuhaltimen töihin ja toisesta päästä imet ilmaa pölynimurilla, suulakkeen supistuksen joudut kyllä itse keksimään, että saat sen sopimaan suojaputken ja vesiputken väliin. Jos taasen putki on metallia, esim.kuparia , se todennäköisesti on jo haljennut jäätyessään, mutta jos ei niin senkin saa sulaksi näppärä sähkömies, jolla on ko.tarkoitukseen sopiva muuntaja. En uskalla edes kertoa kuinka se tahdään, sillä aina joku tosimies on itse yrittämässä ja siinä voi mennä henkikulta itseltä että naapurilta. tällä sulatusmenetelmällä on oltava varma, ettei vaan metalliputkien välissä ole muoviputkea, silloin sulatusvirtapiiri sulkeutuu sähköverkon kautta ja sankkaa savua voi olla havaittavissa sähkökeskuksessa. homma taitaa kuulua tulitöihin ja sulatuksen jälkeen on sääntöjen mukaan varmistettava vartiointi.

hieno konsti mutta meillä oli toinen pää saunassa ja sinne oli valunut vettä,arvaa menikö ilma läpi?

sitten vaan pikku porakonepumpulla kuumaa vetta suojaputkeen ohuella pillillä, ongelmana on sitten sen veden pois saanti sieltä putkesta jos ei lähde sillä pumpulla imemällä.saattaahan se upoletti lähteä sieltä suojaputkesta poiskin vetämällä, naru sitten mukaan ulosveto vaiheessa.