Onko palstalaisilla mielipiteitä kahden eri tyyppisen eristeen käytöstä -puolesta ja vastaan - onko lasivillan saatavuus parempi kuin vuorivillan - onko hinnalla merkitystä - olis vaan mukava kuulla mielipiteitä
Lukemalla ketjuja löydät aiheesta paljon käytyä keskustelua, puolesta ja vastaan.
Minä eristin lasilevyvillalla koko talon. Kyseessä on 1,5 kerroksinen talo, jossa osittain vesikaton suuntaiset sisäkatot, jotka oli eristettävä alakautta. Myös yläkerran vaakasuoran katon ja harjan välinen tila oli niin ahdas, ettei sitäkään ollut mahdollista höyrynsuluttaa ennen eristystä koska koolauksen yläpuolella ei mahtunut liikkumaan ja työskentelemään.
Lasivillalevyt olivat niin keveitä ja jäykkiä, että pysyivät hyvin kattoristikoiden välissä myös pituussuunnassa. Koko 400 mm eristettä, kolme levykerrosta, oli mahdollista laittaa paikoilleen ennen höyrynsulun asentamista. Olen hyvin tyytyväinen lasivillan asennettavuuteen ja työstettävyyteen. Kutinaakaan ei esiintynyt muualla kuin ranteissa.
suosittelen myös Isoverin sivustoja. Siellä paljon ohjeita ja tietoa
Katot on eristetävä aina ylhäältä päin käytitpä mitä eristettä hyvänsä eli ensin eristyspohja kuntoon. “Kivi vai lasi”-merkitys on vain “maussa” paitsi, että “kivi” on rakaampaa ja soveltuu paremmin ääneneristykseen ja myös palojuttuihin, johon “lasi” ei kelpaa.
Nuo “kiven ja lasin” sivustot toisaalta ovat joissakin kohdin “soopaa” oman etunsa mukaan. Ne tietävät sen itse, mutta eivät joudu vastuuseen, joten senpä vuoksi. On itse tiedettävä/osattava/ajateltava (sallittu), missä on se “soopa”.