Yläpohjan lisäeristys vanhan eristeen päälle (tuulettuva yläpohja)

Moi,

Kysyisin mielipiteitä seuraavaan asiaan. Remontoimme vanhan kivinavetan asuinkäyttöön. Tila oli ollut lämmin jo 20 vuotta ennen remonttia. Yläpohjan eriste oli kuitenkin melko kehno joten päätin lisätä sinne eristettä. NAvetan vintti on meille tärkeää kylmää varastotilaa, joten siellä tulee olla jonkinmoinen lattia. Itse vintti on erittäin hyvin tuulettuva ja korkea (3-4m) rakenne

Vanha rakenne on seuraava alhaalta ylöspäin: Sisäverhous, höyrysulku (tosin varmasti rikkinäinen , koska noin 25 vuotta vanha), 200mm lasivillaa ja harva (3-5mm raot) lautalattia vintillä.

Lisäsin suoraan vanhan hyväkuntoisen lautalattian päälle ristikoolauksen ja 200mm selluvillaa, jonka päälle tein tuoreesta laudasta uuden lattian (ilman rakoja). Nyt talvella huomasin, että olin tehnyt ilmeisesti uudesta lattiasta liian tiiviin, sillä laudan alapintaan oli kondensoitunut kosteutta talon lämpimimmissä kohdissa (esim hormin läheltä ja poistoilmakanavien kohdilta) ja lautaan oli näissä kohdissa tullut jo mustaa kasvustoa. Itse eeristeet, koolaukset ja vanha harva lattia eristeiden välissä oli aivan ruutikuivaa... Ns. kylmempien huoneiden kohdalta (jossa tiedetään olevan suuriakin reikiä höyrysulussa) laudat olivat aivan kuivia. Sisäilmankosteus on kiinteistössä varsin kuiva talvella (noin 20-25%) ja kosteiden tilojen kohdalla höyrysulku on paremmassa kunnossa.

Onko siis johtopäätökseni oikea, että kastepiste lämpimien alueiden kohdalta on lisäeristyksen vuoksi siirtynyt lähelle uutta vintin lattiapinta ja koska siinä ei ole ollut rakoja niin kondensoitumista on tapahtunut tähän. Ratkaisuna olen nyt sitten repinyt tämän uuden lattian auki, vaihtanut mustuneet laudat ja kasannut sen uusiksi 7mm raoilla. Lisäksi olen vielä varmuuden vuoksi käsitellyt sahatavaran alapuolelta homeenestoaineella.

Mitä mieltä olette, oliko ratkaisuni oikea?

Olisikohan höyrysulku kannattanut uusia/paikata ensin…

Silloin olisi pitänyt purkaa kaikki uudet koolaukset, vanha navetanvintinlattia ja sen alapuoliset koolaukset. Ja kun pinta-alaa on noin 200 neliötä. Kuten sanotaan, jälkiviisaus on eksakti tieteenlaji. Mutta onko mielestänne nuo raotus järkevää? Onko jotain mittareita, joilla rakenteiden toimivuus voidaan todentaa ja kuka ko mittauksia tekee? Kannattaisiko sisäilman tutkimusta teettää? Mitään sisäpuolisia havaintoja kosteusvaurioista ei ole ja kuten sanoin niin rakenteet noita päällimmäisiä lautoja lukuunottamatta ovat erittäin kuivia! Palveluitaan saa mainostaa yv:nä. Kohde on pirkanmaalla…

"Kuten sanotaan, jälkiviisaus on eksakti tieteenlaji."

"Onko jotain mittareita, joilla rakenteiden toimivuus voidaan todentaa ja kuka ko mittauksia tekee?"

Itsepä se nyt jo sanoit. No siinähän on nyt se "eksakti tieteenlaji". Että silläviisiin!

Millä tavalla se vanha villaeriste oli “kehno”. Kyllä 200 milliä villaa riittää eristeeksi vallan hyvin. Lattiaan tekemäsi korjaus oli aivan oikea. Onhan ne laudat irti villoista, jotta lautojen alapinnat pääsevät tuulettumaan?