Hankimme 3 vuotta sitten AEG merkkiset kodinkoneet ja meille sen laatu on ollut aikamoinen pettymys. Pesutorni on toiminut ihan hyvin onneksi tähän mennessä. Keittiön koneista onkin jo remontoitu jääkaappi, uuni ja pakastin. Olisi kiva tietää onko muilla ollut k.o. merkistä samanlaisia kokemuksia?? Tuntuisi jotenkin että 1 konerikko olisi huonoa tuuria, mutta lähes kaikki keittiön koneet voisi olla merkki jo huonosta laadusta. Ei ehkä olisi kannattanut maksaa kalliimpaa hintaa "laadusta".
Eikös tuo AEG ole sama kuin Electrolux, vai onko niissä jotain eroa ja eikös vielä Husqvarnakin ole sama kone. Meillä Husqvarnan astianpesukone ja aika surkee masina tuntuu olevan.
Mitkä niiden mallit ovat? Itseäni kiinnostaa siksikin, että myös meillä on kaikki AEG:ta (kop-kop..) tähän asti onneksi toimineita.
Niin, niistä Husgvarnan koneista, ne kaikki tehdään naapurissa Ruotsissa, ainakin pyykin ja astianpesu koneet, meillä on monemmat, tyyppikilpi kertoo näin. Pyykkäri on QW 1300 ja asitiakone QB 6320A, ne on hyvin toimineet, ainakin toistaiseksi.
Jotenkin on tullut kaaliin ajatus, kaikki koneet on nykyisin heikompia kuin entiset, niitä tehdään sillä ja täällä. AEG:n porakone hajosi heti, AEG liesituuletin alkoi savuamaan 1.½ vuoden kuluttua. Kun
ostin tätä viimeistä pyykkäriä kysyi myymäläpäällikkö, kauankos tämä entinen oli teillä, no 16 vuotta ?!
Sanoi, tämä uusi ei kestä sitä aikaa.
Kyllä minä silloin päätin, en osta mitään AEG:tä anopillekkaan. Nyt on laajakotivaakuutus, se on vähän kallimpi, maksaahan ainakin pakastimen koneen ja sisukset.
Vielä siitä, missä maassa, UPO tekee sellaisia koneita Ruotsiin joihin laitetaan aivan outo kilpi, jota ei ei myydä täällä ollenkaan.
Hellan malli on Competence, Jääkaappi on Santo ja Pakastin on Arctis mallinen.
Kymmenen pistettä ja undulaattimerkki - toivottavasti meillä ei tule samaa tautia
Hankimme alle viisi vuotta sitten keittiön mukana AEG-Merkkiset kodinkoneet.
Kyseessä oli hieman kalliimmat integroidut laitteet ( Integroitu apk, Uuni, keraaminen taso, Mikroaaltouuni ja tuuletin ).
Tähän mennessä viidestä laitteesta kolme on hajonnut viimeisen vuoden sisällä.
Mikro hajosi vajaa vuosi sitten, apk temppuilee käynnistettäessä ja nyt viimeksi uuni hajosi.
AEG ei suostu korjaamaan virheitä. Ainakaan vielä. Heidän mukaansa takuuaika on 2 vuotta.
Ilmeisesti heidän koneensa ei kuulu kauempaa kestääkään.
Kuluttajaviranomaisten kautta haen parhaillaan apua.
Olen oppinut jo , meille ei tule AEG:n laitteita........... eli pelkkää hermia niistä on ollut.
Minulla ei ole varaa kokeilla toista kertaa AEG:n "scheissea".
Eniten ärsyttää kuitenkin tuo asiakaspalvelun suhtautuminen asiaan. Ei voi eikä saa olla normaalia että 60% laitteista hajoaa normaalikäytössä alle 5 vuoden.
Eikä valmistaja kanna mitään vastuuta. AEG:ta on myydään ns. laatumerkkinä.
Asiallisella tavalla asiaan suhtautuviin valmistajiinkin olen törmännyt. Heidän tuotteitaan saatan vielä ostaakin. Nyt en varmasti osta AEG:ta ja aion vielä varmistaa että muutama muu on kanssani samaa mieltä. Kalliimmaksi tulee valmistajalle loppupeleissä, mutta itsepä ovat tiensä valinneet.
mikä se tuate vastuu laki on 5 vuotta eikx niiten enempi pirä toimii
Electrolux / AEG:n tuotanto siirtyi kolmisen vuotta sitten Ruotsista Turkkiin jonka jälkeen huom. asiantuntijan mukaan koneiden taso laski melkoisesti.
Itse onnistuin vielä löytämään koko kodin kattauksen Ruotsalaisia Electroluxeja viime syksynä. Olivat käyttämättömät, osa oli vm. 2003 ja osa 2004.
Jos nykyään haluaa laatua niin ei oikeen muuta ole kuin Miéle.
Laitan tähän pari linkkiä koskien virhevastuulakia. Ns. tuotetakuu ei poista virhevastuuta.
http://www.kuluttajavirasto.fi/Page/0b36b175-0aba-402a-93fb-d4911245f89e.aspx
Kiitos kojootti linkeistä.
Meidän AEG koneissa lukee komeasti Made In Germany.
Bulldozer mistä löysit merkinnän koneiden valmistusmaista?? AEG:n asiakaspalvelusta jäi meillekin pas... maku suuhun, kaveri selitteli jotain vain murphyn laista, että no yleensä kun jokin hajoaa niin kohta hajoaa jokin toinenkin. Mielestäni voisi mielummin puhua ala-arvoisesta laadusta.
Taitaa olla niin, että jos se on tehty ( = koottu ) Saksassa niin teksti löytyy helposti muutoin ei.
Meidän Uunissa ( Competence ) Made In germany lukee suoraan etupaneelissa liesien säätönuppien alla. Astianpesukoneessa ( lavamat ) se lukee myös säätöpaneelissa. Mikrouunista en sitten löytänytkään mistään ( micromat ) enkä myöskään liesituulettimesta tai liesitasosta.
Meiltä on juuri nuo Saksassa kootut hajonneet joten eipä siitä vamistusmaasta ole apua.
AEG:n koneet käytössä n.5kk. Nyt astianpesukone on alkanut temppuilemaan. Kone on täysintegroitu. Välillä kun valitsee pesuohjelman niin kone lähtee saman tien käyntiin ennen kuin ehtii edes luukkua laittaa kiinni. Ja jos jostain syystä avaa luukun kesken pesuohjelmaan niin kone jatkaa vain pesemistä ruiskien vettä ympäriinsä. Ainakin alussa ohjelma ei käynnistynyt ennen kuin luukku oli kiinni ja ohjelma pysähtyi jos avasi luukun kesken pesun. Onneksi on 5v.takuu. Alunperin apk:sta puuttui myös integrointisarja jonka kyllä sai jälkikäteen
No huh huh! Ei voi kuin nauraa väkinäisesti näitä lukiessa, kun meilläkin sattuu olemaan AEG:t. Onhan noita vikoja varmasti muillakin merkeillä ja kyllä mielestäni kun etukäteen vertailin esim. astianpesukoneiden sisämekanismeja (siis "telineitä", "kelkkoja" yms mitä sitten ovatkaan) niin halvempiin merkkeihin oli selvää eroa materiaalien tukevuudessa ja mekanismien toiminnassa.
Joka tapauksessa, meillä on nyt olleet maaliskuusta asti (6 kk) käytössä ja remontoitu on astianpesukone jossa tuulettimen hihna kiljui ja propelit ottivat minimaalisesti johonkin kiinni pitäen ihmeellistä pärinää. Sitten tuo jääpakastinkaapin jääpalakone teki tiltin ("poltti" sulakkeen) eikä konetta voinut pitää pistorasiassa jos halusi sulakkeen pysyvän päällä. Piti roudata pakasteet ja muut muualle ja odoteltiin kolmisen viikkoa että jääpalakoneen ohjauspiirilevy saatiin vaihdettua.
En silti kadu valintaa, vielä ainakaan kun takuu on hoitanut nätisti. Yhteys vaan suoraan huoltoliikkeeseen niin hyvin menee. Ja on ne kyllä hienot, laatua se on sekin!
Naapuri pesee edelleen kesäisin pyykkiä vanhalla pesukoneellamme "Made in Italy", joka on ostettu vuonna 1986. Siis 21 v. tuli juuri täyteen. Sillä pesimme aikanaan kaikkea kravatista mattoihin.
Ainoa vaihdetut osat ovat letkut. Siis tiivisteet, moottorin hiilet, kiilahihnat ja muut osat ovat alkuperäisiä. Olisi mielenkiintoista tietää voiko vastaavia ostaa nykyään.
Laatu on tosiaan repsahtanut viimeisen vuosikymmenen aikana. Edelliset kodinkoneet ovat aina kestäneet kohtuullisen ajan n.10 vuotta tai yli tai jos ovat hajonneet niin yleensä heti takuuajan alussa. Ilmeisesti näiden AEG:iden vuoksi joutuukin jo kauppaan paljon aikaisemmin kuin kuvittelin. Pitänee seuraaviin koneisiin vaatia vähintään 5 vuoden takuu. Tyylikäs ulkonäkö ei paljon auta, jos se laite ei toimi.
Huoltoliike antoi arvion. Meinasin pudota tuolilta. AEG:n varaosahinnat ei ole todellakaan tästä maailmasta.
- Astianpesukoneesta on hajonnut piirikortti. Varaosan hinta 480 euroa + työt.
- Mikroaaltouunista muuntaja 150 euroa + työt.
- Uunin vikavirtasuoja sentään inhimillinen 30 euroa + työt.
Yhteensä 780 euroa!
Uuden apk ja mikron taitaa saada vastaavalla hinnalla.
Nyt täytyy sitten katsoa saako maahantuojaa ottamaan vastuuta ja mitä sanoo vakuutus.
Ei toisaalta edes huvittaisi noilla hinnoilla korjata tuollaisia romuja.