Matalan katon eristys ja tuuletus

Noniin, jos tämäkin tyttö palais taas ruotuun eikä hölisis joutavia. Kysymys koskee talomme yläpohjaa jota on tarkoitus uusia tässä kun ilmat lämpenee. Eli kyse on hyvin loivakattoisesta 70-luvun tiilitalosta jonka tuuletus on ollut päin...honkia. Kun muutimme sinne, lisäsimme päätykolmioihin ihka ensimmäiset tuuletusluukut. Viime kesänä sitten vielä parit lisää. Nyt siellä on 3 tuuletusaukkoa per pääty. Mutta katosta tulee pihalle ummehtunutta hajua kostealla säällä. Menin möyrimään (kirjaimellisesti) tuon tilan läpi, enkä päässyt mataluuden takia edes reunalle saakka. Kattotuolit olivat ihan kunnossa, mutta ruodelaudat entisiä (tummia, mutta kovia, ei siis lahoa). Tod.näk. villatkin yläpohjan reunoilla on mennyttä kalua.

Suunnitelmana on että peltikatto (tupla huopakatteen päälle tehty) pyritään irrottamaan ehjänä (ei hajuakaan onnistuuko ja miten saadaan takaisin), mutta ruodelaudat ja eristeet menee vaihtoon.

Katto on niin loiva, että nykyinen villakerros estää tuulettumisen räystäiltä. Lisäksi räystään lautojen tuuletusraot ovat aivan liian pieniä.

Mitä ehdottaisitte nyt uudeksi eristykseksi? Katon keskivaiheilla kulkee poikkisuuntaisesti iv-putki. Ilmavirta päästä päähän on sen vuoksi heikko, koska putki on tiellä. Miten tuuletus saadaan vastaisuudessa toimivaksi?

Mitään kuvia ei nyt tähän hätään ole, koska olen työkoneella... Eikä nyt pliiiiiis mitään tämän palstan klisee-lausahduksia, vaan ideoita ja jos niitä ei ole niin "zip it".

 

 

 

Tuolla kuvagalleriassa olikin tuo ARK-kuva niin siitä näkee koko pöljyyden. Räystäitä on jatkettu joskus kun oli tehty tuo peltikatto.

Selityksenne pohjalta…



Suunnitelkaa uusi vesikate kattoristikoineen uusiksi.

Jos rakennusvalvonta antaa luvan nostakaa harjaa niin, että kaltevuus on 1:3. Silloin yläpohjassa on tilaa ja tuuletuksen saa kertallakista kuntoon. Peltikate, vaikka tiilikuviolla.

Jos rupeatte puuhailemaaan vanhan katon nostojen siirtojen yms kanssa on em. halvin ja paras vaihtoehto.

Käyttöikää vähintään 50 - 100 vuotta.

Tuota nostoa on mietitty kyllä, mutta ei ihan 1:3een. En viitsi kertoa miten, koska en itsekään ymmärtänyt. Täytyy kysyä idean suunnittelijalta/ toteuttajalta (jos lukee tämän niin voi itse kertoa).



Mutta eikö sitä saa muuten tuuletettua kuin rajusti korottamalla? Eristeet tosin ei voi enää olla mitenkään noin paksuja, vaikka ne toisaalta ovat liian pieniä. Uretaanilevyjä olen miettinyt.

Tarkastele työn toteutuksen ja työmäärän suhteessa asioita.

Myös toimivuus pitää ottaa huomioon…

Näissä ei ole juuri mitään oikoteitä olemassa…

Peltikate on suht. nuori, joskus v.2005 asennettu (jumaliste kuka jättää välikaton tarkastamatta tossa vaiheessa?! Ainiin, myyjä). Niin sen takia olis kiva jos pystyisi sen katteen säästämään. Moni varmaan jättäisi ruodelaudat sinne mutta ku oon tämmönen homefriikki niin en halua mitään riskejä. Ja toiseks ainut joka mahtuisi koko välikatolle eristeitä vaihtamaan, olen minä. Ja en tod. mene sinne kauhuluolaan enää ikinä. Tämä haluttu säästö tuo sen ongelman että 1:3 ei onnistu. Joudun jatkuvasti tekemään näitä kompromisseja kun parempi puolisko (joka ei ole ko. suunnittelija) haluaa mennä sieltä mistä aita on matalin. Työ tehdään itse. 

Ei täältä käsin voi suunnittelijaksi ruveta. Korjausperiaate on jo edellä kerrottu. Valitettavasti se ei taaskaan näy kelpaavan.

En ota yksityisviestejä vastaan!

Ystävällisesti BT

Uretaania käyttämällä voi eristepaksuutta vähentää…; auttaisko tuo mittään…?

Nii? Ei hajuakaan miten paksua uretaania tarvitaan että se korvais tuon villan… 100 + 125mm mineraalivilla.

SPU:n sivuilta löytyy vertailutaulukot ym…!

Menenpä sinne sitten. Tack! Kerranki sust on hyötyy wink

Jee, löytyi. Jos ei sulla oo Chilina-boikottia ja tiedät miten noi putket sitten eristetään jos muuten hoidetaan tolla XXX merkkisellä levyllä, niin kyselen yv:llä.

Jep. Ja sitten vielä toi tuuletuspuoli, eli onkos jollain joku härveli-idea? Harvalaudoituksen rakoja aiotaan ainankin suurentaa. Ja toinen kysymys, onko esim. tuuletusputket hyvä ajatus? Mieheni sanoo että ovat riskejä (miten muka, jos tehdään huolellisesti?).

Miten ne tuuletusputket sijoitetaan ja mihin?

Normaalisti ruodelaudoituksen ja eristeen välissä tulisi olla n. 100 vapaa väli. Silloin ei tarvita mitään härveleitä, koska tuuletus tapahtuu silloin räystäiltä ja päätykolmoioista tai sitten harjatuuletuksena.

BT, mä en vastaan ota sun kommentteja. Mökötän.



Naisellisesti,

Chilina

Joo. Nyt on opiskeltu vähäsen (ja syöty tietty suklaata valtavaan mielipahaan) ja tulin nyt itsekseni siihen tulokseen että en halua mitään tuulettimia ainakaan sinne hurisemaan. Harjalle vois laittaa venttiilit lisäks. Kun tarkastelee tota yläpohjaa niin sen ongelmakohdat on ne reunat. Kattotuolit, ruoteet, villat; ihan kaikki on todella hyväkuntoisia vain reunoja lukuunottamatta. Villat ovat tod. näk. vaurioituneet sillon kun räystäät olivat lähes kiinni talossa. Nyt ne sitten “elävät” aina kostean paikan tulleen. Ja 30 vuotta oli myös umpinainen tila. Tästä siis päättelin että jo harvalaudoituksen muuttaminen, eristetyypin vaihto, sekä mahd. harjaventtiilit on riittävät. Ja se korotus siten kun se nyt sitten tehdäänkin.

Yläpohjan tärkein rakenne on höyrysulku. Jos se vuotaa, kosteusvaurioituu yläpohjan eristeet, tuulettuu yläpohja tai ei.

Toiseksi on tietysti tuuletuksen järjestäminen, jotta ullakon kosteus saadaan pois.

Millään ruodelaudoituksen harventaminen yksistään ei ratkaista ullakkotilan tuuletusta.

Bzzzt...piip piip... pätkii... Ei yhtään nyt näy kuka kirjotti edellisen ja herätti just nukahtaneen yövuorolaisen, mutta jos henkilö sattui puhumaan höyrynsulusta ja siitä ettei ruodelaudoilla "pelkästään" ratkaista mitään, niin kehottaisin lukemaan edellisen kommenttini tarkemmin. Älköön hän myöskään hieroko silmiään koska on koskettanut Chilinaa. Käsien pesu ei riitä, herätettynä asteikolla 10+++ (habanero).

Miksi saan sähköpostia uusista viesteistä vaikka aina jätän ruksaamatta sen muistuttimen?

No mullahan oli ruksi siinä kohdassa että tallenna automaattisesti.

Meillä kävi tänään tämä suunnitelijatoteuttaja, olkoon nyt sitten tästä lähtien vaikka Mr.Big. Tehtiin vähän suunnitelmia. Hän piirtelikin hienot kuvat mutta en nyt saa taaskaan tähän hätään niitä tänne

Kysymyksiä:

- Saako peltikaton harjalle venttiileitä? Mr.Big sanoo että jos löytyykin, niin vaikuttaa hankalalta koska aluskate viedään harjan yli. Tyrkytin läpivientejä, mutta hän laittaisi tavalliset tuuletusventtiilit harjan lähettyville.

- Miten saadaan höyrynsulusta tiivis kattotuolien kohdalta? (Kattotuolithan pysyvät)

- Onko jotain ongelmaa siinä, että reunat eristetään spu-levyillä tuuletustilan lisäämiseksi ja keskiosa eristetään puhallusvillalla? 

- Miten tuulenohjaimet toimivat loivassa katossa? Alustavien tutkimusten mukaan tila saadaan riittämään näille.

 

PS. Minua huoletti seinän yläosien eristeiden kunto, mutta tehtiin reikä olohuoneen ikkunan yläpuolelle nyt raitisilmaventtiiliä varten (kiitos vinkistä vaan kaikille venttiiliasiaan vastanneille -> ei vetoa) ja Mr.Big sanoi että "sun villas näyttää oikein hyvältä ja täällä on muuten tervapaperi molemmin puolin"... Oho! Meiltä löytyi yksi terve kohta talosta, vaikkakin ilman höyrynsulkua!