Miksi en saa tarjouksia salaojista?

Kysynpä nyt täältä, kun uhkaa mennä usko koko rakennus- ja remonttialaan. Olen jo usean vuoden ajan yrittänyt saada tarjousta 1964 rakennetun rintamamiestalon salaojien kunnostuksesta. Salaojasuunnitelmat on tehty, ja olen yrittänyt etsiä tekijää, sekä soittelemalla netistä tai keltaisilta sivuilta etsimilleni paikallisille urakoitsijoille että parille tutun suosittelemalle.

Pihalla on käynyt ukkoja varmaan yli kymmenestä firmasta. Usein on tullut kaksi tai kolmekin miestä. Monet ovat haahuilleet pihalla tunnin ja ylikin. Kovasti ovat kädet viittilöineet ja suunnitelleet hommaa, ja innostus ja asiantuntemus on ollut kova.

Mutta. Kaikki kaatuu aina siihen, että hommasta pitäisi saada tarjous. Tyypillisesti tarjous luvataan "Ei vielä ensi viikolla, kun on vähän kiireitä, mutta sitten seuraavalla."

Tätä tarjousta ei sitten koskaan tule. Kun soittelen perään, jotkut valittelevat kiireitä, ja lupaavat tarjouksen "heti ensi viikon alussa". Sittenkään sitä ei tule, tai puhelimessa sanotaan "15 tonnia" tai "20 tonnia", hieman hihasta ravistellun tuntuisesti.

Kun sitten pyydän tätä tarjousta kirjallisena, vaikkapa sähköpostilla, ja mielellään niin, että tarvikkeiden ja työn osuus on eritelty, homma tyssää lopullisesti siihen.

Olen kaikilta näiltä kävijöiltä saanut kaikkian yhden kirjallisen tarjouksen muutamia vuosia sitten. Siinä ilmoitettiin, että työ maksaa niin ja niin monta euroa tunti, ja että koneiden paikalle tuomisesta veloitetaan erikseen. Ei mitään arviota siitä, montako niitä tunteja mahdollisesti kuluisi. Käytännössä tuo olisi siis avoin valtakirja tekijälle laskuttaa mitä ikinä haluaa.

Tätä on nyt jatkunut ainakin kuuden vuoden ajan, hyvinä aikoina, lama-aikoina ja kaikkina muinakin suhdannekausina. Olen aina välillä kyllästynyt koko hankkeeseen, mutta seuraavien monsuunisateiden aikana päätän yrittää uudelleen.

Teenkö jotakin väärin? Vai eikö Suomessa enää anneta kuin suullisia tarjouksia?

Onko jossakin Uudellamaalla joku luotettava tekijä, jolle homman voisi aikatauluttaa vaikka vuoden parin päähän, kun ei tässä hirvittävää kiirettä ole?

Nimim. Epätoivoinen

Yksi mikä estää tehokkaasti tarjousten saantia, on huonot ja epäselvät suunnitelmat. Noin niinkuin yleisesti, sinun papereistasi en tiedä. Itse olen saanun hatkat, kun olen suoraan sanonut, etten tuollaisilla selvityksillä suostu tarjousta jättämään. Usein vain nuo pöydän vieressä laaditut kuvat ovat avoin valtakirja loputtomalle riitelylle.



Todennäköinen karkoittava tekijä on tuo eritellyn tarjouksen tarve. Jos könttää pyydetään, niin se on sitten könttä, joka koostuu tarvikkeista, töistä, riskeistä ja katteesta. Tarjouksessa eritellään siihen kuuluvat asiat, mutta hintaa ei.



Olen asiakkailleni suositellut tuota tuntityötä ja tarviketoimitusta, ja perustellut sillä, ettei minun tarvitse silloin pyytää riskirahaa, jos en tarvitse. Paremmin tienaisin urakoilla, mutta kun säälittää ne remontoijankin rahat. Urakkaa kun ei laskutaitoinen tee samaan hintaan, kuin tuntitöinä. Jos urakoitsijaan ei ole minkäänlaista luottamusta, niin silloin tuntikauppa tuntuu rakentajasta taas “avoimelta valtakirjalta”.



Pääasia kuitenkin on yksiselitteinen ja aukoton rajaus tarjouksessa ja sopimuksessa (joka mieluusti saisi olla sama paperi). Täälläkin puretaan paljon sellaisia sotkuja, jotka johtuvat puutteellisista määrittelyistä. Siinä halvimmassa urakassa ei ole varauduttu yllätyksiin, ja sitten niitä helpolla kiemurrellaan tilaajalle. Ja mikäs siinä, jos allekirjoitetussa paperissa ei ole lisätöitä ja urakkarajoja määritelty.



Voin olla täysin väärässä, mutta noista suunnitelmista voi löytyä jotain, joka karkoittaa väen selvemmille työmaille. Toisaalta en ymmärrä, miksi sinulle ei olisi joku sitä jo töksäyttänyt eteen. Itse ainakin olisin niin tehnyt. Niitä arvioimalla joku alaa osaava voisi ehkä antaa vinkkejä.


Sinä et ilmeisesti tiedä että kaikista luotettavimmat tekijät ja kaikista luotettavin/järkevin toteutusmuoto tällaisissa tapauksissa on tuntilaskutustyö. Jos et ole saanut millään lailla vertailukelpoisia tai järkeviä kokonaistarjouksia niin vika on juuri siinä että kukaan ei pysty arvioimaan työmenekkiä eikä kukaan halua ottaa sinulle kuuluvaa riskiä omalle kontolle.



Ehdottaisin että otat selvää tekijöiden referensseistä/suosittelijoista ja sitten vaan valitset tarpeeksi hyvän/luotettavan tekjän tuntilaskutuksella työtäsi tekemään. Pääset kaikista helpoimmalla.

Aivan! Juuri noin! Noissa ylläolevissa on totuutta muillekin jakaa. Useinkaan ei ymmärretä sitä, että urakoissa on "lapin"lisää etelässäkin. Sehän on täysi selvää, että hyvin määritetyllä sopimuksella päästään tuntitöissä huomattavasti pienempään kokonaishintaan ja työ on myöskin aina parempaa. Toisaaltahan ei sillä tavalla työn laadussa saa olla eroavuuksia, mutta sitä se valitettavasti usein on.

Tuntitöissähän useimmiten "riitaa" syntyy tuntimäärissä. Tuntimäärä(lisä)hän johtuu siitä, että työ tehdään hyvin, kun sen sijaan urakassa työ tuppaa tehdyksi huiskaisten, vaikka siinä on urakoitsijan taholta sisälletytty niitä tunteja runsaastikin. Valitettavasti. Toisaaltahan tuntityö ja urakkatyö ei saa laadun suhteen erota mitenkään, mutta niin se taas valitettavasti ei ole, vaan joskus se ero on kuin yö ja päivä.

Varsinkin huonojen suunnitelmien "mustat" laatikot ovat niitä kalliita laatikoita ja vievät sinne viemäreiden moolokin kitaan, joka pärjää aina. Siis mitä huonompi sopimus, sitä varmemmin ja paremmin  viemärit vetävät, joloin nekin rahat olisi kannatttanut alkujaan panna siihen kunnollisen työn teettämiseen.

Montan maininnasta poiketen, ei se tuntityö aina ole parempaa. Ei minulla ainakaan ole mitään eroa kriteereissä urakan ja laskutustyön välillä. (Sen takia urakkaa haluavat sitten helpolla jonkun muun ottavatkin). Toisaalta “nopeita” urakoita tekevät eivät useinkaan ole parhaimmillaan tuntitöissäkään…

Löytyyhän niitä neulojakin heinäsuovasta. Sitä en ole koskaan väittänyt, etteikö löydy!

Muuten näillä palstoilla esiintyy sitä piilomainontaa. No julkistahan se on, joten ei piilomainontaa. Myönnän. Jos ei muuten, niin ainakin tuolla vasemmalla. Merkillistä, kun ei muuten pärjätä. Mitähän ne näiden palstojen säännöt sanovat?

Korjataan nyt sitten monien mieliksi. Eli useilla tuntemillani urakoitsijoilla laatukriteerit ovat samoja riippumatta siitä, tehdäänkö urakalla, vai tuntitöinä. Tästä vain seuraa se, että urakat hinnoitellaan terveesti ja eritellään tarjousvaiheessa vilpittömästi. Eikä nuo neulat minua ainakaan pistele, päinvastoin ovat parhaita yhteistyötahoja, kun eivät polje hintoja lupaamalla tyhjää. Pahimmat kilpailijat löytyvät niistä, jotka “urakoivat” vain itsestäänselvyydet ja maksattavat kaiken sopimukseen sisältymättömän tilaajalla.



Piilomainonta on niin, kuin joku haluaa sen määritellä. Samoin kuin mainonta. Vasemmanpuoleiset ovat ylläpitäjän kysymiä, ammattia ja erityisosaamista, eli sääntöjen mukaista. Monta voi laatia tilaston aiheesta, montako kertaa olen tuonut palstalla yritys- tai yhteystietoni esiin? Vaikea on mainostaa, jollei näitä kerro. Oliskohan parempi jättää tämän pohtiminen ylläpidolle. Varsinkin, kun kysymyksen esittäjä ei tosiaankaan ole minun toimintasäteelläni.



Palsta antaa kuitenkin mahdollisuuden kiertää tätä mainoskieltoa yksityisvastaanoton kautta. Laskehan, montako kertaa olen kirjoittanut viestiini: Katso yv?

ottaa lapion ja tekköö suo kuokka ja jussi meiningillä;) no joo just itellä viimestelyhommia menossa ja voin kertoo etten suosittele kellekkään moista hommaa käsipelillä! aika puhki sitä ihtesä saapi ku töitten ohella värkkää sivulle heittävällä fiskarsilla kuormaten :stuck_out_tongue:
kaivinkoneella tuloo sentään purkuputket reipas 30metriä ja ojan siistiminen siihen päätteeks …

btw. Eikös tuo vasemmalla oleva vakanssi oo vaan hyvä niin tietää vähän minkälaisen tekijän kanssa höpöttellee;)

Tsot tsot!

"katso yv" ei suinkaan tarkoita sitä, että mainostaa itseään, vaan käsittääkseni ei haluta mainostaa muutakaan "yleisesti", vaan antaa kokemustietoa kysyjälle, ehkäpä mainostaen muita.

Ei lukija niin tyhmä ole, etteikö hakuammuntana yv:llä kysele millä alueella toimit. Ei myöskään ja vaikkapa et ole alueellakaan, niin suunnittelisitko? Väitän, että tässä tarkoituksessa lähes 100-prosenttisesti se esim. "suunnittelija"-tieto on siellä vasemmalla tai tieto millä saralla puuhastelee. Vasta silloin ei ole mainontaa, kun siellä vasemmalla on tyhjää nimimerkin alla tai on vain jotakin liirumlaarumia. Näin se vain on. Se vain on näin!

Senkus väität, minä väitän, että suurin osa kirjoittajista on fiksumpia ja ymmärtävät asian niin, kuin palstanpitäjäkin on ajatellut. Eli noin kuin savonhumukin.



Mutta asiaan. Alkuperäistä asetelmaa koskien vastaan äskeisessä esitettyyn suoraan kysymykseen “suunnittelisitko” yksiselitteisen EI:n. Noita saneerauksia EI suunnitella käymättä paikalla ja selvittämättä maastoa, maaperää, korkeussuhteita, ja tarkistamatta perustusrakennetta / mitoituksia ym. Johan edellä viittasin, että nuo pelkästään pöydällä laaditut suunnitelmat ovat kelvottomia. Ja joskus / usein syynä tarjousten saamattomuuteen.



Tuo oli edes siteeksi aiheessa, pidettäiskö tämä vitja sellaisena, että AP:kin uskaltaisi juttuun palata?

Ilmeisesti Pete on tehnyt kaivuutöitä muuallakin kuin sorakankailla, ja siksi neuvo tuntitöistä. Jos talon ympärys on täynnä kuution kahden kiviä, jotka tulevat esiin jo lapionpistollakin, niin miten ihmeessä siinä tekee edes tarkoin yksilöityä tuntisopimusta, kuten Monta ehdotti.

Ainakin minun taloni ympäristö on sellaista, että kun aikoinaan asensin salaojat sinne jälkikäteen, niin joka paikkaan ei saanut edes lapiolla railoa, vaan joissan kohdin piti putki ujuttaa kivien välisestä reiästä läpi. Joissain kohdissa minun oli pakko ampuakin, jotta päästiin eteenpäin.

Joskus on vain pakko antaa avoin valtakirja, tai itse ottaa vastuu hankalien paikkojen toteutuksesta.

“EI suunnitella käymättä paikalla ja selvittämättä maastoa, maaperää, korkeussuhteita, ja tarkistamatta perustusrakennetta / mitoituksia ym”



Joopa joo! voihan sitä paikalla käydä, vaikka vinkuintiassa. Pyhimysrengas on kaunista! Ilmaismainos on myös kannattavaa, kun siitä ei tarvitse mitään maksaa. tuleehan se siinä sivussa, mutta teoista tekijä tunnetaan.



“Joskus on vain pakko antaa avoin valtakirja, tai itse ottaa vastuu hankalien paikkojen toteutuksesta.”



Ei koskaan tarvitse antaa avointa valtakirjaa, jos ei halua, sillä aina lopullinen vastuu on sillä teettäjällä, jolla hommat on oltava hanskassa ja hanskat järkevästi käsissä.

"Joskus on vain pakko antaa avoin valtakirja, tai itse ottaa vastuu hankalien paikkojen toteutuksesta."

Et tainnut Monta ymmärtää sanaa tai siinä välissä. Yritän kirjoittaa sen sinulle selkokielellä: Jos teettäjä ei halua itse vastata projektista, eikä hän saa sitovaa urakkasopimusta, niin hänen on annettava jonkun muun päättää, tai jättää työ tekemättä.

Eipä tuo “selkokieli” paremmaksi sanomista tee. Pysyn sanoissani.

Edelleenkin toivon, että jos kaiken tämän jälkeen aloittajaa vielä kiinnostaa, uskaltaa hän jatkaa osallistumista keskusteluun. Jos ei, niin eipä ole ensimmäinen kerta, kun tällä palstalla aloittaja tuntee itsensä vieraaksi omassa asiassaan. Näin on käynyt Monta kertaa.

Liian Monesti!!

Hienoa, että viestejä on näin paljon. Kiitos kaikille! Yritän nyt vastata muutamiin heittoihin:


Yksi mikä estää tehokkaasti tarjousten saantia, on huonot ja epäselvät suunnitelmat.



Suunnitelmat on tehnyt ammattimies. Kaikki ovat ne nähneet ja osa on saanut kopiot mukaansa. Osa ei ole “tarvinnut”. Kukaan ei ole valittanut niiden laadusta.



Noita saneerauksia EI suunnitella käymättä paikalla



Paikalla on siis käyty. Poikkeuksetta kaikki ovat vakuutelleet, että homma selvä kuin pläkki, kun on savimaata ja tontilla on tilaa koneiden liikkua. Maatkin saadaan omalle tontille.



Jos könttää pyydetään, niin se on sitten könttä, joka koostuu tarvikkeista, töistä, riskeistä ja katteesta. Tarjouksessa eritellään siihen kuuluvat asiat, mutta hintaa ei.



Onko tämä yleinen käytäntö? Miksi tarvikkeiden ja työn osuutta ei voi eritellä? Onko laskussa sama juttu? Kuinka sitten esim. kotitalousvähennys saadaan?



vika on juuri siinä että kukaan ei pysty arvioimaan työmenekkiä eikä kukaan halua ottaa sinulle kuuluvaa riskiä omalle kontolle.



Monet yrittäjät ovat kehuneet tehneensä “satoja vastaavanlaisia hommia”. Kyllä tuolla kokemuksella pitäisi pystyä arvioimaan ainakin jonkinlainen hintahaarukka. Olen valmis teettämään tuntityönä tai urakkana, mutta jokin arvio pitäisi olla. Olen myös valmis lisäämään sopimukseen pykälän, että yllättävistä lisätöistä sovitaan ja maksetaan erikseen. Näin ei riskiä juurikaan pitäisi olla. Myyn itse palveluita, eikä kukaan asiakas suostu diiliin “Ryhdy tekemään, niin katsotaan sitten paljonko meni aikaa ja mitä maksaa.”



Siis mitä huonompi sopimus, sitä varmemmin ja paremmin viemärit vetävät, joloin nekin rahat olisi kannatttanut alkujaan panna siihen kunnollisen työn teettämiseen.



Tuo ei nyt valitettavasti aukene minulle lainkaan. Voisiko kirjoittaja valaista? Kun nyt ensin saisi tarjouksen, niin sitten voisi murehtia sopimusta.



Yhteenvetona: Suunnitelmat ovat hyvät. Paikalla on käyty. Maasto on helppo. Hintaakin on monissa tapauksissa arvioitu suullisesti. Sen saaminen paperille tai edes sähköpostiin on se ongelma.



Onko neuvoja, miten tästä eteenpäin? Saavatko muut täällä suositella tekijöitä minulle? Jos, otan mielelläni vinkkejä vastaan.

">Siis mitä huonompi sopimus, sitä varmemmin ja paremmin viemärit vetävät, joloin nekin rahat olisi kannatttanut alkujaan panna siihen kunnollisen työn teettämiseen."

Tuo pätkä on tekstiäni, joka ei ollut tarkoitettu nimen omaan kysyjän tapaukseen, vaan kirjoitin yleisesti.

Tuossa tekstissä on se totuus, että jotkut puhuvat tuomareista (= ns. lakimiehiä), mutta valitettavasti ne tuomarit ovat useasti viemäreitä käyttäjälleen eli toimivat siten, että ne eivät tuo mitään, mutta vievät usein paljonkin käyttäjänsä rahoja käyttäjän saamatta edes ainakaan täyttä vastinetta menetetyille rahoilleen. Viemärit "voittavat" aina, mutta niitä rehelliset käyttäjät eivät koskaan pääse edes omilleen saatikka voittavat.

Muuten kysykääpä viemärien tekemän "työn" takuuaikaa ja -ehtoja. Ja vielä: kun käännytte viemärin puoleen, niin takuuvarmasti ensimmäinen kysymys heillä on: "onko sinulla vakuutusta", koska tällöin niiden rahastus on selkeämpää ja varmempaa ja sinä luulet, että vakuutushan sen maksaa.

No oletko “Bomber” ajatellut sellaista vaihtoehtoa että et teetäkkään niitä salaojia? Se on se vanha Harley-Davidson -miehen ohje “if it ain’t broken don’t fix it” edelleen voimassa. Jos tönö on pärjännyt hienosti edelliset 50 vuotta ilman salaojia niin minkä ihmeen takia niitä nyt siihen pitäisi alkaa kaivamaan :slight_smile:



Kun kerroit että myyt itse palveluita niin tarkoititko että oletko itse itsesi myyjä ja yrittäjä vai oletko myyntipäällikkönä jossain kansainvälisessä yhtiössä? Joku nyt työssä tai tarjouspyynnössä pelottaa tekijöitä se on selvää. Oletko mahdollisesti itse sen verran pelottava “besserwisser” ( et kyllä siltä kuulosta ) että tekijät karkaavat. Vai onko siellä seudulla sitten vaan ihan mahdotonta saada eritelty könttätarjous, en tiedä kun itse en ainakaan koskaan maarakentajilta ole sellaista pyytänyt vaan ainoastaan konetuntihinnan, muut on sitten kirjattu erikseen :slight_smile:

Hei, Monta! Ei kyllä kirkastunut vieläkään, sorry.



ArtoN, joo, se “not fixing it” näyttää tällä menolla olevan ainoa vaihtoehto - niin, tietysti sen itse lapiolla kaivamisen ohella. Jälkimmäinen ei kyllä toteudu. Se, että talo on seissyt vanhoilla salaojilla 50 vuotta, ei tietysti takaa sitä, että tilanne säilyy samanlaisena. Ja luulenpa, että jos taloa joskus myy, olisi helpompi myydä, jos ne salaojat olisivat kunnossa.



Olen ollut sekä yrittäjänä, että myynyt ihan suomalaisten firmojen palvelua. Pelottavaksi ei ole kukaan sanonut. Eikä tässä tapauksessa voi olla besserwisseristä kysymys. Pikemminkin luulisin, että tässä tilanne on täysin päinvastainen. Tekijä haistaa, että asiakas ei kovin paljoa hommasta ymmärrä. Pyrkii sitten saamaan sen avoimen valtakirjan. Toistan vielä kerran, että kaikki muu tuntuu täysin selvältä, mutta sitä hintaa ei tule kirjallisena, vaikka se luvataan toimittaa. Ei edes niitä 20 000 euron ehdotuksia ole muuten kuin suullisena saatu, vaikka en ole tuosta edes tässä vaiheessa tinkinyt. Perusongelma lienee se, että tällaista työtä riittää, eikä niin hirveästi huoleta, vaikka yksityinen asiakas jää hoitamatta.