Kyllä sun kannattaa oma sähkömies palkata mutta ennen kuin pähkäilet pääsi puhki tuleeko yksi vai kaksi ryhmäkeskusta niin laske OP:n kustannuslaskurilla kustannusarvio ja sen jälkeen päätät lähdetkö hankkeeseen vai et. Sen tarkempaa arviota ei tässä vaiheessa kukaan pysty antamaan. Kerro tulos kahdella niin saat kahden talon summan jne. Kerro myös meille paljonko sait viivan alle euroja.
OP:n verkkopalvelu op.fi | OP
Jos hinta paukkuu yli budjettisi niin ei kannata edes yrittää, sillä riski henkilökohtaiselle konkurssille on todellinen.
Sokkelin routaeristys tarkoittaa esimerkiksi styroksia sokkelin sisäpuolelle pystyyn sokkelia vasten vaikkapa 2x50mm.
Jos talopaketin toimittaja tekee perustukset, niin silloin yleensä he tekevät nuo. Kannattaa kuitenkin tarkkaan selvittää, mitä he tekevät ja mitä eivät.
Jos tulee paalut, niin ei välttämättä valeta mitään, vaan tehdään esim. valmiista betonielementeistä sokkeli.
Yleisesti ottaen ei hirveästi puhelimessa sovita mitään. Soitat maanrakennusurakoitsijalle ja pyydät paikan päälle kattomaan. Siinä vaiheessa on hyvä olla olemassa jonkinlaisia piirustuksia, tai ainakin perustustapa selvillä, samoin rakennusten paikat tontilla.
terve
mitä tuli mieleen kysymyksistäsi:
-325A riittänee yhdelle talolle, muttei paritalolle. sanoisin 335A paritalolle, varmista asia sähköyhtiöltä
-perustusta edeltävät työt
-maan kaivu perustussyvyyteen, 1m voi riittää maapohjasta ja perustussuunnitelmasta riippuen
-tienpohjat ja käytävät kaivaisin 1,5-2m syvyyteen, jottei roudi
-salaojaputket, kaivot, kokoojakaivo/t, perusvesikaivo/t ja purkuputki
-suodatinkangas perusmaan päälle
-sen päälle sepelit ja tiivistys
-viemäriputki, vesijohto, mahd. sähköliittymäjohto ja kaapelitv+tietoliiknne talon sisälle
-mahd routaeristys anturan alle
-muut routaeristykset on sitten täyttövaiheessa kun sokkeli valmis
-yleensä sähkökaapin ja mittaritaulun välin hoitaa sähköyhtiö kytkentöineen ja kaikki loput oma sähkömies/firma
rklhuttuselle kiitos selkeästä vastauksesta, näitä lisää.
Salaojat koko tontin alueelle vai vaan rakennusten ympärille ja kulkuväylien alle?
Tarvitseeko sadevesikaivot rännien syöksytorvien alle?
Mitä on kokoojakaivo, perusvesikaivo ja purkuputki?
Maa kaivetaan rakennusten kohdalta perussyvyyteen noin 1m ja sitten sinne laitetaan suodatinkangas ja sepeliä päälle? Mikäli rakennukselle/rakennuksilla tulee paalutus, niin maa vain kaivetaan perussyvyyteen jonka jälkeen tehdään paalutus ja tämän jälkeen laitetaan suodatinkangas ja sepeli vai?
Tarkoittaako tiivistys sitä, että karkean sepelin päälle pistetään hienoa hiekkaa ja tärytetään sitten tiiviiksi?
Eikös kunnan vesihuoltolaitos laita viemäriputken, vesijohdon?
Sähköliittymäjohto tulee Fortumin sivujen mukaan pihakeskuksen mukana mikäli ymmärsin oikein http://www.fortum.fi/fi/document.asp?path=14020;14028;31772;31773;31778;31783;31854;31855;34856&level=4
-salaojat tulevat yleensä vain rakennuksien ympärille.
-mitä tarkoitat sadevesikaivoilla? rännikaivot syöksytorvien alla keräävät sadevedet umpinaiseen putkistoon josta johdetaan joko kaupungin sadevesijärjestelmään tai perusvesikaivoon.
-perusvesikaivoon kerätään sade-ja salaojavedet
-kokoojakaivo on esimerkiksi kaivo johon kerätään salaojavedet tai sadevedet.
-kokoojakaivo yhdistetään perusvesikaivoon
-perusvesikaivosta johdetaan purkuputki joko kaupungin sadevesijärjestelemään tai esim. raviojaan kauas rakennuksen läheltä
-kyllä
-paalutukseen voisi joku muu vastata
-tiivistys tarkoittaa sepeli/hiekka/sorakerrosten tiivistämistä koneellisesti esim. maantiivistäjällä jolloin kerrokset eivät painu ajan saatossa. tiivistettävät kerrokset ovat yleensä 20-50 cm paksuja.
-yleensä vesihuoltolaitos tuo viemäriliittymän tontille/rajalle josta jatketaan itse. vesipuolella hoitaa vesimittariin asti. ei kaivutöitä tosin
mikäli nuo salaojat ja sadevedet kiinnostaa, niin tuotevalmistajilla on hyviä periaatekuvia sivuillaan. tosin LVIS-suunnitelmat ja perustussuunnitelmat määrittelvät lopullisesti perusvesien ohjaamisen.
“-mitä tarkoitat sadevesikaivoilla? rännikaivot syöksytorvien alla keräävät sadevedet umpinaiseen putkistoon josta johdetaan joko kaupungin sadevesijärjestelmään tai perusvesikaivoon.”
Tarkoitin juuri näitä rännikaivoja.
Eli syöksytorvien alle rännikaivot ja niistä putket menemään perusvesikaivoon. Rakennusten ympärillä olevan salaojaputket menemään myös perusvesikaivoon josta ne ohjataan sitten kaupungin sadevesijärjestelmään. Onko mahdollista jättää välistä perusvesikaivo ja johtaa suodaan sadevesijärjestelmään?
Eli kun maa on kaivettu rakennusten kohdalta perussyvyyteen n. 1m niin kangas pohjalle. Sitten 50cm sepeliä ja päälle 50cm hienoa hiekkaa. Tämän jälkeen tiivistys kunnon tiejyrällä, pelkkä käsikäyttöinen tärytin(vai miksi sitä kutsutaan) ei riitä?
Jos liittymä tulee kaupungin verkostoon, yleensä vaaditaan perusvesikaivo. Voidaan vaatia muussakin tapauksessa, eli kannattaa varautua siihen pvk:hon. Huomaa myös, että kyseisessä kaivossa pitää yleensä olla padotusventtiili, joka estää virtauksen “väärään” suuntaan.
Hienon hiekan voisit oikeastaan unohtaa, sitä ei juurikaan käytetä kantavissa perustuksissa, ainoastaan “fillerinä”, esim. putkien ympärillä jne. Jos sorapeti on esim. metrin paksuinen, pohjalle laitetaan yleensä 0-100 tavaraa, sitten pinta 0-32 tavaralla.
Tiejyrää ei okt työmaalla juuri kaivata, mutta millään pikkulätkällä ei kannata leikkiä, vaan ottaa kunnollinen puolen tonnin jyrä. Sellasen saa konevuokraamosta, toimii dieselillä (pö) ohjataan kahvasta, vaihtaa suuntaa, sähköstartti jne. Virallinen nimi taitaa olla maantiivistäjä. Monesti kutsutaan lätkäksi, jyräksi jne.
Näinköhän tuo saadaan kustannusarvio kasaan.Seuraan mielenkiinnolla.
etsippäs wks jostain rakenneleikkauksia, niin pääset jyvälle mistä täällä puhutaan kun puhutaan perustuksista. eiköhän täälläkin sivustoilla jotain leikkauskuvia löydy…
perusmaan päälle suodatinkangas ja sepeliä n.20-40 cm salaojitus tähän kerrokseen. tätä kerrosta voidaan pitää myös kapiilaarikatkona jonka päältä aloitetaan anturoiden ja sokkelin teko. hienot hiekat kannattaa unohtaa kokonaan…
Tuossa ‘yksi’ jo tarkensikin tuota raekokoa.
Eli maa kaivetaan perussyvyyteen n. 1m, suodatinkangas alle. Sitten 20-40cm 0-100 sepeliä, näiden sepelien päälle salaojaputket. Sitten täyttö loppuun 0-32 sepeliä.
Nämä nyt on pieniä yksityiskohtia, mutta hyviä tarkennuksia. Kokonaiskuva alkaa pikkuhiljaa hahmottumaan.
Tuosta maanrakennuksesta pitäisi tarjous kysyä jostain. Eli mitä tämän maanrakennus firman pitäisi tehdä?
- Kaivaa talonpaikat
- Kangas maahan
- 0-100 sepeli
- Tehdä perusvesikaivo
- Laittaa salaojat + vedot perusvesikaivoon
- Laittaa rännikaivot + vedot perusvesikaivoon
- 0-32 sepeli
- Oja sähköjohtoa varten
- Oja vesijohtoa varten
- Oja kunnan sadevesijärjestelmään + putki
- Kulkuväylien kaivaminen pariin metriin ja täyttö
Muuta?
Tuli mieleen, että autotie/parkkipaikka. Riippuen maalajista, jonkinlainen massanvaihto varmaan on siinäkin tarpeen. Kivituhkapinta?
wks
"Tuosta maanrakennuksesta pitäisi tarjous kysyä jostain. Eli mitä tämän maanrakennus firman pitäisi tehdä?"
- Kaivaa talonpaikat
- Kangas maahan
- esim 8-16mm sepeli
- Asentaa perusvesikaivo
- Laittaa salaojat + vedot perusvesikaivoon
- Laittaa sadevesijärjestelmän vedot perusvesikaivoon
- Oja sähköjohtoa varten, riippuu tuleeko kaukaakin
- Oja vesijohtoa varten, tulee samassa ojassa viemärin kanssa
- Oja kunnan sadevesijärjestelmään + putki, menenee samassa ojassa jossa vesi ja viemäri
- Kulkuväylien ja parkkipaikkojen kaivaminen pariin metriin ja täyttö
"Eli maa kaivetaan perussyvyyteen n. 1m, suodatinkangas alle. Sitten 20-40cm 0-100 sepeliä, näiden sepelien päälle salaojaputket. "
salaojat tulevat siihen kerrokseen, eivät päälle
nuo 0-jotain "sepelit" voit unohtaa, mikäli tavanomainen perustus. sisätäytöt kannattaa tehdä sellaisella soralla/sepelillä missä ei tuota nolla-ainesta ole.
joko etsit niitä periaatekuvia kysymistäsi asioista? tai rakennepiirustuksia? kuvat kertovat enemmän ja helpottavat näiden juttujen käsittämistä
Eli kahden koon sepeliä ei tarvita, yksi koko(8-16mm) riittää?
Viime syksyn salaoja/sadevesirevohkasta 12 x 22m taloon seuraavat tarvikkeet:
60tn sepeliä, puolet 6-16 ja loput 16-32.
salaojasoraa ja eristehiekkaa 20tn
4kpl salaojan tarkastuskaivoja+ joustavia kulmia ja 110salaojaputkee noin 80m.
sadevesisuppilot rännien alle 5kpl + joustavia haaroja ja kulmia tarpeellinen määrä. 110-sadevesiputkee noin 80m +60m purkuputkina ojaan.
sokkelin patolevyt+listat ja bitumit. Routaeristeet(eps 120 routa) anturan päälle 10cm vahvana talon ympäri.
Kokonaishinta tarvikkeille ja täyttöaineksille 2000 ekee!!
saatto jäähä joku pikkuhilu mainihtematta mutta tärkeimmät ol siinä. Perusvesi/kokoomakaivoo en laittanu kun purku tuli alamäkeen tienvierusojaan ja molemmille järjestelmille tuli omat purkuputket, ettei tukoksen tullessa sadeveet pääse salaojiin ja sitäkautta talon alle. Tuommonen perusvesikaivo padotusventiilillä kustantaa muuten 300-500 ekee… Kaivinkonehommat tuloo tietysti tuon päälle mutta suurinosa kaivustahan tuloo jo perustusten kaivuissa… Sepelimäärät uudistalossa varmaanki suuremmat kun allekirjottaneen homma ol vanhan kunnostusta…
Tässä kuvassa on varmaan melko normaali salaojitus/sadevesiviemäröinti:
http://img546.imageshack.us/img546/8838/salaojitusvakio.jpg
En tiedä onko järkeä, mutta putkea säästyisi ja työ helpottuisi, joten ajattelin että pystyykö homman toteuttamaan näin:
rännivesiä tai muitakaan sadevesiä ei saa liittää salaojiin, muuten kyseessä on ns. perustusten kastelujärjestelmä.
Sinällään salaojat on meleko yks-selitteisiä. molempien talojen ympäri täytyy kiertää yhtenäinen kehä salaojia, jotka on ylimmältä kohdaltaankin anturan alapinnan tasoa alempana ja esim metrin seinästä ulompana. Talon nurkkiin tarkastuskaivot ja yhdestä(alin kohta) nurkasta sitten umpinainen purkuputki vaikkapa tuonne perusvesikaivoon. Sitä en tiedä estääkö jokin määräys yhdistämästä molempien talojen purkuputket haaran avulla yhteen putkeen, mikä menis sitte perusvesikaivoon.
Sadeveet kaikki tarkotukseen tehyllä UMPIputkella omana järjestelmänään, joka sekoittuu vasta perusvesikaivossa salaojien vesiin.
Suppilo ja putki jokaisen syöksytorven päästä juurikin kun tuossa em. kuvassa on alunperin. ei lisää vaivaa yhtään kun kuitenkin salaojat joudut laitaan talon ympäri, niin sadevesiputket samaan kaivantoon… putkien hinnat ei näyttele isoa osaa kustannuksista vaan tuo kaikki muu sälä maksaa. yhen 6metrin salon hinta 10 euron paikkeilla, olipa sitte salaojaputki tai sadevesiputki… Tee vaan suosiolla ns. normin mukanen systeemi… molempien talojen sadeveetkin vois yhdistää ennen perusvesikaivoo yhteen putkeen tosiaan jos ei jokin määräys sitä estä:) näin tulis säästöö kun ei tarviis kun yhen himokalliin kaivon siihen pihalle nuiden pienempien lisäks:)
Suunnittelija tietysti lopulta päättää tuon syysteemin tontin ominaisuuksien mukaan!!
Peltosalaojaputkiin(valkoinen taipuisa ohutseinämäinen) elä sitten haksaha vahingossakaan!! halpoja ovat mutta itse jouduin tuon remontin tekeen osittain sen takia että joku valopää oli niitä alunperin käyttäny. toki muitakin syitä oli…
tuossa kuvassa on normaalin oloinen sadevesijärjestelmä. käytettävä putki tuossa on umpinaista putkea.salaojajärjestelmää siinä ei ole.
Tämä ojitus homma tuli siis selväksi.
Pitää iltapäivällä taas hieman ynnäillä asioita ja katsoa mitä seuraavaksi kysyy
Lauantaina myyrmäki-halliin sitten messuille ihmettelemään ja kyselemään tyhmänä.
Otetaan nyt pieni ynnäily tuosta maanrakennus tarjouksen sisällöstä.
Mitä alla olevien lisäksi pitää vielä pyytää mukaan tarjoukseen?
- Kaivaa talonpaikat
- Kangas maahan
- 8-16mm sepelillä täyttö + tiivistys
- Asentaa perusvesikaivo
- Laittaa salaojat + tarkistuskaivot talon neljään kulmaan + vedot perusvesikaivoon
- Laittaa sadevesijärjestelmän putket + rännikaivot + vedot perusvesikaivoon
- Oja sähköjohtoa ja tietoliikennettä varten
- Oja kunnan sadevesijärjestelmään + putki, samaan ojaan vesijohto
- Kulkuväylien ja parkkipaikkojen kaivaminen pariin metriin ja täyttö 8-16mm sepelillä + tiivistys
Nämä kun on tehty niin vesijärjestelmä on valmiina; odottaa vaan kunnan miehiä kytkemään.
Sama koskee sähköä, odottaa vain Fortumin miehiä kytkemään.
Sähkö ja vesi kun on kytketty niin pääsee talopaketin toimittaja tekemään perustukset ja itse talon/talot?